Eksyksissä kotikaupungissa

Ystävän syntymäpäivän kunniaksi lähdimme kaveriporukalla kulttuurikuntokävelylle. Kysymys on siis Turun kaupungin sivuilta löydettävästä kaupunkisuunnistusreitistä. Reitin varrella on rasteja, joihin liittyy tehtäviä, joiden avulla selviää seuraavan rastin sijainti. Seurueemme valitsi Lost in Turku -nimisen kierroksen, jossa oli teemana katoaminen sekä löytyminen ja tavoitteena päästä näkemään kotikaupunkiaan uudesta kulmasta. Reitti ja ohjeet löytyvät täältä.

Turun Linna kera kesäpilvien.

Reitti lähti Turun Linnan puistosta. Ensimmäisenä tehtävänä oli löytää puistosta jotakin, mitä ei ole ennen huomannut ja jonka voisi itse kokea ensimmäiseksi rastiksi. Pienen ihmettelyn jälkeen seurueemme kaikille jäsenille tuntui olevan selvää, mikä kenenkin rasti oli, tehtävän epämääräisyydestä huolimatta. Oma rastini oli hauska UKK-graffiti sähkötolpassa. (Mietin kyllä, mitä se kertoo minusta, että ikivanhan linnan kauniilla pihalla valitsen moisen.)

Linnan pihalta matkamme jatkui pitkin pientä polkua junaradan varressa, jota kukaan meistä ei ollut ennen sattunut kulkemaan. Mielemme alkoi viritä seikkailuun ja aloimme huomioimaan monia ilahduttavia asioita ympärillämme. Ihastelimme polun varrella toisaalta kauniita kukkasia ja puita, sekä suurta määrää hienoja etanoita. Toisaalta kiinnitimme huomiota myös katutaiteeseen, jota oli ilmaantunut radan varteen suurin määrin.

Sympaattinen katumonsteri

Huomenna tulee pouta.

    

Seuraavaksi meidän piti nousta omia polkujamme läheisen kukkulan korkeimmalle kohdalle. Siellä meidän tuli muun muassa pysähtyä kuuntelemaan, mitä ääniä kuulemme. Juuri sillä hetkellä jossain lähistöllä lensi Turku airshown hävittäjä, jonka tuottamaa jylinää ei voinut olla huomaamatta. Kuinka sattuikin! Emme olleet koskaan olleet kyseisellä kukkulalla, joten pääsimme tosiaan näkemään Turkua uudesta kulmasta, kuten tarkoitus oli.

Kukkulalta näkyi hienosti sekä linna että meri

Reittimme vei meidät seuraavaksi Kakolanmäelle. Vanha vankila-alue oli luonnollisesti ennen vanhaan suljettu tavallisilta tallaajilta, eikä sinne silloin kannattanut missään nimessä päätyä. Nykyisin alueella onkin kauhean mielenkiintoista tehdä tutkimusretkiä. Innostuimme Kakolan alueen jännittävästä ja rumankauniista miljööstä jopa siinä määrin, että poikkesimme hieman reitiltämme. Koimme sen olevan retken eksymisteeman mukaista.

Vankilarakennus näkyy nykyisin näin komeasti tielle.

Vankilan muuri

Kalteri-ikkunoita

Tämä oli ehkä suosikkipömpelini.

Mietimme, onkohan vangeista ollut mukavaa, että kalteri-ikkunoista on avautunut mielettömän hienot maisemat, vai onkohan se saanut aikaan kovan kaipuun vapauteen. Kallistuisin kyllä siihen, että Kakolanmäen maisemat voivat tuoda vain lisäarvoa kenen tahansa elämään.

Kun maltoimme lopulta jatkaa matkaamme, aloimme lähestyä keskustaa. Retki oli tosiaan saanut meidät katselemaan kaupunkia uusin silmin, ja huomioimme paljon hauskoja yksityikohtia kaupunkikuvassa. Turussa on esimerkiksi koristeltu suuri osa kaupungin sähkönjakajista, tai mitä ne pömpelit ovatkin. Kerroimme toisillemme myös muistojamme näkemistämme rakennuksista. Aika monessa oli joskus ollut jatkot.

Hauska kyltti

Houkutteleva reikä aidassa

Reittimme vei meidät jälleen paikkaan, jossa kukaan meistä ei ollut ollut. Poliisiaseman vierestä nousee portaat metsään, joiden ohi minäkin olen kävellyt lukemattomia kertoja, mutta en ole koskaan edes ajatellut, mihin ne vievät. Portaiden yläpäästä löytyi koirapuisto, jossa ei harmillisesti ollut juuri sillä hetkellä yhtään koiraa. Koirapuiston vieressä oli Kakolan alueen verkkoaita, ja aidassa iso reikä. Koimme, että retkemme hengessä meidän oli tietenkin mentävä aidan toiselle puolelle tutkimaan.

Aidan takaa näimme Kakolan rakennuksia vielä uudesta kulmasta. Vaikuttavalta ne näyttivät myös kaupungin puolelta.

Katutaide nousi selvästi yhdeksi retken teemaksi.

Kävelymme alkoi lähennellä loppuaan. Ohjeissa meitä neuvottiin kävelemään keskustaa kohti sellaista katua pitkin, jota kuljemme harvoin. Koska kaikki reitit ovat meille melko tuttuja, päädyimme kävelemään Snellmanin koulun pihan kautta. Pihalla vahvimmat meistä vetivät leukoja ja minäkin uskaltauduin vähän kiipeilemään rekkitangoilla.

Yhdessä kaudunkulmassa ohjeena oli kirjoittaa ylös asioita, joita toivoisi löytävänsä. Koska seurueemme hallussa sattui olemaan katuliidut, päätimme koristaa Yliopistonkatua toivomuksillamme. Samalla otimme tavallamme kantaa ajankohtaiseen keskusteluun.

Meillä oli kulttuurikuntoretkellämme aivan älyttömän hauskaa. Harvoin on tullut aikuisiällä seikkailtua ja jopa leikittyä tuolla tavalla. Suosittelen lämpimästi kaikille blogin lukijoille Lost in Turku -kävelyreittiä, sekä seikkailua ja eksymistä ylipäätään.

Postaus on hyvä lopettaa ystäväni toiveeseen.