Heinäkuussa tämä täti on lomaillut urakalla ja pysynyt kaukana kaiken maailman tietokoneista ja muista sosiaalisista vimpaimista. Tämä tietenkin näkyy hiljaisuutena blogin puolella. Nyt alkaa taas olla aika palata, jos ei nyt ihan vielä arkeen, niin ainakin vähän urbaanimpaan eloon. On siis hyvä aika kirjoitella tänne kesän aikana kertyneitä kokemuksia. Aloitan raportoimalla kesäkirjoistani, tulevaisuudessa saattaa seurata matkakertomuksen tynkääkin.
Kesällä on kiva lukea. Laiturilla, uimarannalla, omassa pedissä mökillä, lentokentällä, tai hotellihuoneessa, jos lomapäivän jälkeen saa pidettyä silmät auki. Tänä kesänä minulla oli olo, etten halunnut synkistää huoletonta lomaani ahdistavalla tai pelottavalla lukemisella, jottei vaikka pimeällä hyyskäpolulla alkaisi hirvittämään. En tahtonut uppoutua tragedioihin enkä ihmismielen pimeisiin puoliin. Tuntui, että kesäkirjan juonta olisi hyvä pystyä seuraamaan, vaikka kesken lukemisen vähän torkkuisi. Näillä kriteereillä kesäkirjoikseni valikoitui brittikomediaa: Helen Fieldingin Bridget Jones -Mad about the boy sekä P.G.Wodehousen Parahin Jeeves. Kerrottakoon ensiksi Bridget Jonesista.
Alkaessani lukea Bridget Jonesin uusinta päiväkirjaa, sain nopeasti huomata, etten sittenkään ihan täysin onnistunut välttämään tragediaa kesäohjelmassani. Bridgetin (ja varmaan monien muidenkin naisten) elämän suuri rakkaus Mark Darcy on nimittäin kuollut tapaturmaisesti ennen päiväkirjan alkua ja kirja kertoo Bridget Jonesin vähitellen edistyvästä toipumisesta ja surutyöstä. Toki aihetta käsitellään kepeään tyyliin ja hauskasti, mutta on myönnettävä, että minulta tirahti salaa muutama kyynel lukiessani.
Ehkäpä tunteelliseen suhtautumiseeni vaikutti, että sekä Bridget Jones että Mark Darcy ovat olleet tuttuja hahmoja niin monien vuosien ajan. Mark Darcy on mielessäni tietenkin näyttelijä Colin Firthin näköinen. Hän on hyvä, mutta sosiaalisesti kömpelö mies, joka pitää jouluisin vastentahtoisesti äitinsä kutomaa rumaa villapaitaa. (Mielikuvissani Mark Darcy saattaa myös käydä laulamassa Abbaa kreikkalaisella saarella, mutta se ei taida kuulua Fieldingin luomaan tarinaan...) Ja nyt tämä kunnian mies on siis kuollut, eikä saa nähdä lastensa kasvavan, eikä voi enää pelastaa tilannetta epätoivon hetkellä, kuten hän aina ennen teki. Vaikka ymmärrän, että kysymys on hömppähahmoista ja hassunhauskoista chick lit -kirjoista, tulen silti surulliseksi Mark Darcyn kuolemasta.
Kyllähän kirja minua toki myös nauratti. Bridget Jones on yhä mainion samaistuttava hahmo epävarmuuksineen ja neuroottisuuksineen. Hän yrittää kovasti olla kuin naistenlehtien täydelliset naiset, mutta sortuu vastoin parempaa tietoaan heikkona hetkenä syömään juustoraastetta suoraan pussista ja juomaan pari lasia liikaa viiniä. Kukapa meistä ei tähän osaisi samaistua. (Itse tosin suosin juustoraasteen tilalla ehkä kinuskikastiketta ja lusikkaa.)
Bridget Jones - Mad about the boy oli, tragediasta huolimatta, juuri sitä, mitä kesäkirjaltani tahdoin. Päiväkirjan rakenne mahdollisti välillä hajamielisenkin lukemisen ja juonessa pysyi mukana myös muutaman cava-lasin jälkeen. Hömppää kirja oli toki ihan avoimesti, loppuratkaisun saattoi arvata alusta asti ja varmaankin kaikki henkilöhahmot olivat jossain määrin stereotyyppejä, tosin hauskoja sellaisia. Bridget Jones ei ole vuosien vieriessä menettänyt viehätysvoimaansa, enkä pitäisi huonona uutisena, jos hänen tarinensa jatkuisi tämän kirjan jälkeenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti